Tervetuloa


Laitsen Linnaan

RAVINTOLA AVOINNA Pe-Su 12:00-20:00

Laitsen linnan tarina

Eli kerran kuningas kolmen poikansa kanssa kaukaisessa maassa, monen vuoren ja meren takana. Yhtenä päivänä, kun pojat olivat jo suureksi kasvaneet, lähetti kuningas heidät suureen maailmaan elämänviisautta saamaan. Pojat lähtivätkin jokainen omaan suuntaansa. Vanhin oppi taistelun salaisuuksia lohikäärmeiden maassa. Keskimmäinen jäi lappiin lapin noidan oppipojaksi. Nuorin kulki yli maiden ja yli vuorien, vaan ei löytänyt sielunrauhaa. Kävi nuustakussa ja kävi revalissa, paluumatkalla käpertyi katajien lähelle nukkumaan. Yöllä hän heräsi, katseli ihmeen kaunista tähtitaivasta ja ajatteli, tänne minä jään, tämä on unelmilleni kaikista paras paikka.

Niin kuninkaanpoika rakennutti itselleen linnan, eikä vain linnan, vaan oikein ritarilinnan, sellaisen kuin oli muuallakin suuressa maailmassa. Paikannimeksi tuli Laitse ja laitsen linnaan olivat kaikki tervetulleita, monenlaiset kulkijat, kauppiaat, käsityöläiset, kaupunkilaiset. Kaikille riitti ruokaa ja juomaa, jos joku oli väsynyt, sai hän itselleen leposijan linnasta. Vuodet vierivät, välillä tapahtuivat suuret mullistukset, suuret sodat kävivät yli maan, hallitsijat vaihtuivat, kuninkaan poika oli kauan kauan sitten manan maille lähtenyt. Laitsen linnassa alkoivat sieltä täältä kivet seinistä rapautumaan ja hirret mätänemään.

Sitten kerran linnan ohi kävi sattumalta yksi kulkumies uskollisen vaimonsa kanssa, kaksi rakastunutta, jotka etsivät paikkaa unelmilleen. Heti ensi vilkaisulla ihastuivat nämä linnaan niin, että päättivät heti jäädä paikallisiksi asukkaiksi. Uuden perheen huolellisten käsien alla alkoi linna pikkuhiljaa ja vähä vähältä palautumaan entiseen loistoonsa ja jälleen ovat siis tervetulleita kaikki kyläläiset, niin kauppamiehet, kuin suomen turistit, businesväki ja kaikki muutkin hyvät ihmiset. Rakastuneille on tarjolla aivan erityisen romanttisia hetkiä, suurella hellyydellä huolehdittuja, herkullisia ruoilla ja hyvillä juomilla koristeltuina. Tervetuloa siis linnamme palveluksista nauttimaan hyvä ihmisväki.